Ideat ja ajatukset voidaan varastaa, mutta rekisteröimääsi domainia ei
Domain on haltijan omistuksessa (käytössä) niin kauan, kuin hän haluaa sitä ylläpitää hoitamalla kohtuulliset vuosimaksut.
Ideat ja liiketoimintamallit ovat varastettavissa ja kopioitavissa, mutta domain on ja pysyy omistajan hallussa. Kun kilpailutilanne markkinoilla jatkuvasti kiristyy, nousee oman domainin tunnettavuusarvo omaan kastiinsa. Markkinointi ja mainonta usein keskittyy juuri domainin lanseeraamiseksi BtoB- tai kuluttajamarkkinoille.
On siis hyvä ja helppo hakea markkinoilta itselleen vahva ja kuvaava domain, joka soveltuu vuosien ja jopa vuosikymmenten myynti- ja markkinointitoimenpiteisiin, ja soveltuu myös yrityksen tärkeimpään arvostusluokkaan. Yrityksellä voi olla oma domainkori, jonne se on keskittänyt itselleen ja tulevaisuudelleen tärkeimmät domainit turvatakseen menestyksekkään jatkuvuuden.
Esimerkiksi keskeistä toimialan domainia hankkiessa voisi pohtia myös jonkinlaista markkinoinnillista yhteistyömuotoa muutaman alalla toimivan yrityksen parissa. Yritykset voisivat yhdessä hankkia domainin ja hyödyntää sitä tasapuolisesti tai maksamiaan %-osuuksia vastaavalla määrällä markkinointikanavanaan mm. tiedotus-, mainos- ja markkinointitilana. Vaikka keskeiset ja vahvat domainit ovat usein jo varattuja, tulee niitä kuitenkin aika ajoin jälkimarkkinoille myyntiin.
Taho, joka arvostelee toisen vahvaa verkkotunnusta on yleensä se, joka olisi halunnut itselleen juuri kyseisen verkkotunnuksen. Tässä kohtaa nopeus, älykkyys ja ymmärrys ovat olleet voiton avaimet.