3.4. Oma Media

Oma Media

Oma MediaMiksi yritys ei voisi itse olla ulospäin media – tai vähintään media-asussa? Se olisi erittäin suotavaa ja jopa tärkeää. Jokaisella yrityksellä on oma profiili ja samanlainenkin tuote voi olla aivan omanlaisessa myyntiasussa. Joku kilpailijoista keksii kuitenkin sen parhaan tavan tuoda oman tuotteensa ja palvelunsa esille siten, että se houkuttelee asiakkaita sivuilleen paremmin kuin miten muut vastaavat kanssakilpailijat ovat homman oivaltaneet. Tätä asiaa edistää varmasti vahva ja hyvä domain.

Tuotteen tai palvelun korkealuokkainen profilointi oman median kautta toisi merkittävästi näyttävyyttä ja näkyvyyttä. Yrityksen omassa tiedossa on paljon sellaista tietämystä, taitoa ja ymmärrystä, jonka voisi hyvin oman median kautta rakentaa esimerkiksi palvelevaksi ”tietopankiksi”, joka oikeasti palvelisi ostajaa sekä myös yrityksen omia kaupallisia intressejä tyylikkään tehokkaasti.

Esimerkiksi laatoitusyritys voisi tehdä oman median, jossa se esittelee erilaisia keittiöiden ja kylpyhuoneiden toteutusmalleja kuvia ja sanoin. Yritys voi upottaa sivuille myös esimerkiksi Youtube-videoita, joilla se esittelee toimintatapojaan ja edustamiaan palveluita sekä tuotteita. Tällainen oma media on paras tai mitä parhain tapa herättämään luottamusta asiakkaissa. Tällaisen sivun kautta asiakas myös helposti suosittelee palvelua ystävilleen, koska hänellä on antaa suora linkki (domain) suositellusta yrityksestä.